3kk pienryhmävalmennus alkaa maaliskuussa

Kolmen kuukauden pienryhmävalmennus starttaa Mahdilla muutaman viikon kuluttua maaliskuun alussa.
 
Milloin?
Valmennus kestää maaliskuusta toukokuuhun, ensimmäinen tapaaminen on 6.3. Tapaamisia on yhteensä 12 ja ne pidetään pääsääntöisesti torstaisin klo 19.00 Mahdilla.
 
Monta mahtuu mukaan?
Ryhmään mahtuu 4-6 osallistujaa. Ryhmä on tarpeeksi pieni, jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta, mutta osallistujia on kuitenkin sen verran monta, että yhdessä tekeminen motivoi ja myös itsenäisiin treeneihin voi saada ryhmästä treenikaverin.
 
Miksi?
Monesti tosiaan puhutaan uuden elämän aloittamisesta aina tammikuussa tai kesäkuntoon pääsemisestä. Meidän tavoite on kuitenkin voida hyvin läpi vuoden.
Siksi valmennuksessa keskitytään liikuntaan, ravintoon ja lepoon. Näistä etsitään jokaiselle omat, sopivat versiot ja tavat, joita pystyy ylläpitämään myös tämän kolmen kuukauden jakson jälkeenkin.
 
Onko muita vaatimuksia?
Osallistujilta odotetaan sitoutumista koko kolmen kuukauden jaksoon. Muutosten juurtuminen uusiksi tavoiksi kestää aikalailla sen verran. Lisäksi into oppia uutta ja hyvä fiilis ovat aina plussaa.
 
Entä se hinta?
Hinta on 169e/kk (kokonaishinta 507e). Hintaan sisältyy treeni- ja ravinto-ohjeistukset, yhteiset tapaamiset, Mahdin avaintreenit ja ryhmäliikuntatunnit.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset miia@mahtisali.fi.
 
Tervetuloa mukaan!

Samankaltaiset artikkelit

  • Uuden vuoden pilates-aamu

    Tervetuloa aloittamaan vuosi 2024 hyvinvoinnin merkeissä. Uuden vuoden pilates-aamu järjestetään Mahdilla sunnuntaina 7.1 klo 10-12. Kahden tunnin ajan keskitytään omaan kehoon, tehdään rentoutumista edistäviä liikkeitä ja mahdollisesti myös onnistutaan vähentämään stressikuormaa. Hinta 30 € Ilmoittaudu mukaan laittamalla viestiä miia@mahtisali.fi. Ilmoittautuminen on sitova.

  • Syksyn tehotreenit 16.-17.9.2022

    Syksyn tehotreeniviikonloppu on 16.-17.9.2022.  Tehotreenit ovat perjantaina 16.9. klo 17.00-20.00 ja lauantaina 17.9. klo 9.00-12.00. Tehotreenit koostuvat erilaisista osuuksista, jotka kehittävät niin voimaa, kestävyyttä, liikkuvuutta ja nopeutta. Treeneihin sisältyy myös palauttavia ja kehoa huoltavia osuuksia. Mukana on muun muassa: – Porrastreenit – nappaa hanskat mukaan! – Juoksutekniikkaa ja juoksuharjoitteita yhdistettynä Crosstraining-treeniin – Hiekalla tehtäviä kahvakuulaharjoitteita…

  • Pilateksen syksyn ryhmä

    Mahdin pilates-tuntien uusi kokonaisuus torstaisin 11.9. alkaen klo 19.00 Pilates palaa pienen tauon jälkeen Mahdille sovellettuna versiona. Tunnit sisältävät osaksi perinteisen mattopilateksen liikkeitä, mutta mukana on myös paljon uutta. Tervetuloa mukaan! Pilatesharjoittelulla on paljon hyötyjä: · Pilates kehittää keskivartalon voimaa ja liikkuvuutta. · Pilates auttaa hahmottaa kehon liikkeitä ja näin ollen edistää kehonhallintaa. · Pilateksessa…

  • Painonnostoworkshop 12.7. klo 18-20

    Mahdilla järjestetään painonnostoworkshop tiistaina 12.7. klo 18-20 Workshopin ensimmäisen tunnin aikana perehdytään rinnallevetoon sekä ylöstyöntöön ja toisella tunnilla tempaukseen. Aikaisempaa kokemusta painonnostosta ei tarvitse olla. Painonnostosta on useita hyötyjä. Painonnosto muun muassa lisää liikkuvuutta, kasvattaa voimatasoja ja parantaa tasapainoa. Painonnostossa koko keho työskentelee, joten kyseessä on hyvin kokonaisvaltainen laji. Hinta on 39 € / osallistuja….

  • Mahdin pikkujoulujen erikoistarjoukset

    Mahdin pikkujouluja vietetään 6.12. klo 14-17. Ohjelma: ➡️ klo 14-17 Glögiä, joulutorttuja ja tarjouksia pukinkonttiin (tähän osuuteen ei tarvitse ilmoittautua) ➡️ klo 15-15.50 Linnanjuhlacross – käy ilmoittautumassa Avoinna24-palvelussa Pikkujoulujen tarjoukset: Korttitarjoukset 1x 10x tai kk kortti 65 € (norm. 70 €) 2x 10x tai kk kortti 120 € (norm. 140 €) 3x 10x tai kk…